Jokainen vanhempi menettää joskus malttinsa. Se ei yksittäisenä tapahtumana vahingoita lasta. Lapsen kehityksen kannalta on hankalaa, jos vuorovaikutus perheessä on toistuvasti kielteistä, kritisoivaa tai arvaamatonta. Henkinen tai fyysinen väkivalta vahingoittavat lasta ja siksi ne ovat laissakin kiellettyjä. Jokainen meistä voi oppia tunteiden ja käyttäytymisen säätelyä esimerkiksi näin:
Opettele tunnistamaan tunne (esim. viha tai kiukku). Hyväksy tunne ja kuulostele missä päin kehoasi se tuntuu (esim. hengitys kiihtyy, sydän hakkaa, päähän koskee). Mieti mistä tunne syntyy (oletko väsynyt, stressaantunut, kiireinen, nälkäinen, onko tapahtunut jotain ikävää). Pyri rauhoittumaan, (vedä syvään henkeä ja poistu tarvittaessa hetkeksi paikalta). Kun olet rauhoittunut, palaa tilanteeseen. Jos olet jo menettänyt malttisi, selitä tilanne lapselle ja pyydä anteeksi (”Suutuin tosi paljon ja sanoin asioita, mitä en tarkoittanut. Olen väsynyt ja työ pitäisi saada tehtyä. Pyydän sinulta anteeksi huutamistani.”).